Blog

Lila | Lapsikuvaus

Ihana Lila kuvattiin Lokakuisena iltapäivänä Töölön Hesperianpuistossa. Lähialueilta löytyi paljon rekvisiittaa, jota voimme käyttää kuvissa, kuten hevoskastanjoita ja kauniita ruskan värittämiä lehtiä.

Äiti oli laittanut Lilan mukaan paljon erilaisia huiveja, takkeja ja puseroita, joista saimme yhdessä valita suosikkimme. Koska Lilan hiukset ovat uskomattoman kauniin punaiset, hänelle sopii ihanasti (yllätys yllätys) lila! (noh, violettihan tuo takki on, mutta piti päästä viljelemään sukkeluuksia)

Olen tuntenut Lilan siitä asti kun hän oli alle vuoden ikäinen ja on ollut ihanaa nähdä tämän kauniin ja herttaisen tytön kasvavan isoksi koululaiseksi. Noin kolmevuotiaana Lila sanoi minulle että olen hänen paras kaverinsa, ja täytyy sanoa että ei ole mitään mikä sulattaisi sydämen niin täydellisesti. Lila jopa opetteli samanlaisen seisomisasennon kuin minulla.

Syksy on aivan upeaa aikaa muotokuvauksille. Luonnon värit ovat kauneimmillaan ja lapsillekin löytyy tekemistä ja tutkimista jotta valokuvaus ei käy tylsäksi. Kuvauksiin kannattaa Lilan tavoin ottaa mukaan muutama vaatevaihtoehto, jotta voimme nähdä mitkä väritykset ovat parhaat sekä sinulle, että sopivat ympäröivään luontoon.

Jos haluat lapsestasi samankaltaisia kuvia, voit ottaa yhteyttä lomakkeella, tai soittamalla numeroon +358 40 7362 518. Näet vinkkini lapsikuvaukseen täältä.